torstai 20. maaliskuuta 2014

Uusi harrastus ?

Tarvitsetko juuri sinä uutta harrastusta ? Onko yleiskuntosi heikentynyt ja selluliittiä kertynyt jalkoihin ja pakaroihin ? Nyt kerron sinulle, miten pääset eroon ongelmistasi !
Jalkapallo on loistava harrastus kaiken kuntoisille ja -ikäisille. Jalkapallon voi aloittaa jo nuorena, mutta mukaan pääsee myös vanhemmallakin iällä.
Jalkapallo on maailman suosituin joukkuepeli jääkiekon ohella. Suosituinta se on Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja laajalti osaa Afrikassa. Jalkapallon idea on siis se, että kaksi joukkuetta yrittää saada pallon vastustajan maaliin. Arvioiden mukaan noin 3,5miljoonaa ihmistä harrastaa jo jalkapalloa, voisitkohan sinä olla yksi heistä ?

                                   File:Pallo valmiina.jpg

Jalkapalloon on suunniteltu omat pelikengät, nappulakengät, joissa nimensä mukaan on pohjissa "nappulat". Nappulakenkiä on suunniteltu monelle eri alustalle, kuten tekonurmelle, nurmelle ja hiekalle on erilaiset napit kenkien pohjissa. Nappuloiden tarkoitus on estää pelaajaa liukastumasta tai kaatumasta kentällä.

                               File:Nike Zoom Air Football Boots 2.jpg
                                                      Kuvassa hiekkanappikset

Jalkapallo on loistava tapa pitää yllä peruskuntoa ja pitää kilot kurissa. Jalkapallossa voi purkaa paineita, harrastuksen mukana saa myös uusia kavereita joukkueesta. Harjoituksia on 2-5 kertaa viikossa, riippuen missä seurassa pelaa. Vaikka jalkapallon sanotaan olevan miesten laji, myös naisille on lähes jokaisessa seurassa oma joukkueensa. Päijät-Hämeen alueelta löytyy monta hyvää seuraa, joihin myös sinä voit liittyä;
- Fc Kuusysi Lahti
- Fc Reipas Lahti
- Nastolan Nopsa
- Heinolan Palloilijat -47 (HP-47)
- Fc Kausala

File:Football iu 1996.jpg                                     

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kaikki Fressiin!

Moi kaikille!
Tänään kävimme porukan kanssa tutustumassa  Fressissä. Fressi on Lahden liikunta ja  hyvinvointi keskus, joka sijaitsee kaupungin keskustassa Vapaudenkadulla. Fressi tarjoaa erilaisia palveluita, kuten ryhmäliikunta, Personal Trainer sekä hyvinvointipalveluita.

Ryhmäliikunnan tunnit ovat monipuolisia ja vaihtelevia. Voit aloittaa ja kokeilla uutta tuntityyppiä milloin vain koska tunnit eivät ole kurssimuotoisia Voit kokeilla esimmerkiksi Into yogan tuntia, joka kehittää voimaa, liikkuvuutta, koordinaatiota ja tasapainoa sekä auttaa keskittymään, rauhoittaa mieltä ja vähentää stressiä. Tai voit käydä ZUMBA tunnilla, joka on rytmikäs ja helppo latinorytmeihin perustuva fitnesstanssi tunti.
Fressissä trainer auttaa valitsemaan sopivat harjoittelut ja varmistaa, että opit tekemään liikkeet oikein.  Hän antaa myös ruokaohjeet, jotkaräätälöidään sinulle sopiviksi.






Tasokkaiden liikuntapalveluiden lisäksi löydät Fressistä kattavan lisäpalveluvalikoiman.
Esimerkiksi hieronnassa rentoutat rasittuneet lihakset ja solarium antaa hyvän pohjan vaikka tulevan etelänmatkan rusketukselle.
Fressista löytyy 2 ryhmäliikunta salia, kiertoharjoittelu sali, kuntosali ja naisten kuntosali, saunat, kattoterassi, poreallas, pukuhuoneet, solariumit ja kahvio.
 Tällä ja ensi viikolla Fresissä järjestetään hyvinvointi viikko. Voit tulla hakemaan hyvää oloa ja poimimaan uusia ideoita. Perjantaina klo 17-17.45 on kertomus hyvän unen merkityksestä ja lauantaina 22.3. klo 12-12.45 luento kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja palautumisen merkityksestä. Lisäksi koko viikon Fressin Trainerit tekevät motivaatoritunteja klo 17-19.


Myös kaksi personal traineriä pitävät blogia. http://anna-ja-olga.fressi.fi/ Käykää lukemassa!


Fressi Lahti
Vapaudenkatu 13
15110 Lahti
lahti@fressi.fi
Asiakaspalvelu
044-714 5000

torstai 20. helmikuuta 2014

Fitness matkailu

 Rentoutua voi erilaisesti. Laiskasti maata aurinkotuolilla ja juoda cocktaileja tai ottaa käteen pallon, järjestää aamulla juoksulenkin tai harrastaa vesijumpaa hotellin uimahallissa.
 Jos haluat palata lomalta hoikkana ja kauniina, säteilevän ihon ja kiiltävien hiuksien kanssa , kannattaa miettiä hyvinvointimatkaa, eli matkaa terveyttä ja kauneutta varten.
 Fitness matka on vaihtoehto all inclusive-lomalle, eli lämpimällä hiekalla makoiluun, ympärivuorokautisille buffet-pöydille ja lisääntyneille kiloille.
 Yhden- kahden viikon aikana voi parantaa terveyttä, laihtua, vahvistaa lihaksia, kehittää voimaa ja kestävyyttä.
 Jokaisella fitness matkalla on oma teema. Se voi olla jooga-matka tai belly-dance matka. Yleensä järjestetään sellaisiä matkoja, joissa voit itse valita mitä tehdä.
Suosituimpia fitness-matka maita ovat Egypti ja Tunisia. Muita suosittuja kohteita ovat esimerkiksi Italia, Ranska ja Kuuba. Suomessakin hyvinvointimatkailu on kasvava ala. Esimerkiksi Vierumäki tarjoaa hyvinvointiloma paketteja. Aroma-sportti paketissa yhdistyy liikunta ja aromaattinen hieronta. Jos haluat tutustua saunajoogaan ja saada tietoa ravinnosta, kannata ostaa Body&Mind paketti. Vierumäki tarjoaa paljon muuta - siellä voit nauttia maukkaasta ruosta ja ainutlaatuisesta luonnosta, pelata tennistä ja golfia sekä curlingia. Lisätietoja voit katsoa Vierumäen sivulta www.vierumaki.fi/

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Hiihtämään!

Viime aikona Lahden alueella on satanut paljon lunta, mutta ulkona on lämmintä ja lumi sulaa nopeasti. Jos et ole vielä ehtinyt hiihtää tällä kaudella, älä menetä tätä viimeistä mahdollisuutta. Tässä mutamia neuvoja miten valitse sopivat sukset.

  Kun valitset sukset pitää muista, että suksien jäykkyys, pohjamateriaali ja pituuden valinta ratkaisevat sen, miten suksi luistaa ja miltä hiihto maistuu.
  Kaupassa ei tarvitse liioitella taitojaan tai huijata painoaan.Oikeilla tiedoilla myyjä osaa ohjata ostamaan sukset, joiden jäykkyys on sopiva.
  Vapaan hiihtotyylin suksien on hyvä olla omaa pituutta 5 - 20 senttiä pidemmät. Perinteisen hiihdon sukset saavat olla 15 -30 senttiä pidemmät kun hiihtäjä.


 Ja hiihtämään voi lähteä Lahden urheilukeskuksen stadionille ja sen jälkeen  kannattaa käydä Hiihtomuseossa tai mennä nauttimaan herkullista ruokaa Voitto ravintolaan, jotka sijaitsevat stadionin lähellä.
...

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Oletko väsynyt?

  Moderni maailma on täynnä stressiä, jännitystä ja ongelmia. Jos olet väsynyt, haluat rentoutua ja saada takaisin voimaa kehoon, niin nyt on paras aika sille. Tiedätkö, että vuoden 2014 maailman trendi on hyvinvointimatkailu?!
 Tästä blogista löytyy mielenkiintoisia ja hyödyllisiä tietoja, jotka koskevat hyvinvointimatkailua Lahden alueella.

Tervetuloa mukaan!